tiistai 31. tammikuuta 2017

Keinoja kirjoituskammon selättämiseen


Siinä se nyt on. Tyhjä ruutu edessäni. Ja siihen pitäisi kirjoittaa tämän viikon blogipostaus. Ja se iski taas! Tyhjän paperin - tai näytön - kammo. Hetki, kun päässä ei tunnu olevan yhtään merkittävää ajatusta. Kun kynä ei alkanutkaan rullata paperilla tai sormet naputella näppäimistöä.

Näin siis kävi minulle osuuskuntamme someruorivuoron osuessa kohdalleni. Alkuvuosi on ollut minulla melko kiireinen päivätyön ja pian kolmevuotiaan taaperon kanssa. Päivässä ei tahdo tunnit riittää kaikille tehtäville. Saati sitten, että metrien mittaisten muistilistojen lisäksi pystyisin tuottamaan jatkuvasti jotain lennokasta ja uutta sisältöä.

Ensin tyhjälle ruudulle ei tahtonut syntyä lauseen lausetta, ja pääni humisi vain tyhjyyttään. Ei toki ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi. Aiemmista kerroista viisastuneena otin käyttööni hyviksi havaitsemani konstit kammon voittamiseen. Pienen aherruksen jälkeen onnistuin luovimaan itseni jälleen kerran vaikeuksien yli.

Jos sinunkin pitäisi tuottaa tekstiä, mutta niin sanottu writer's block iskee, voi seuraavista vinkeistä olla hyötyä:


  • Kokoa ajatuksiasi paperille.Kirjoita paperille ylös kaikki, mitä mieleesi tulee. Sanojen ei vielä tarvitse muodostaa kokonaisia lauseita, vaan voit muotoilla esimerkiksi listoja tai miellekarttoja kirjoittamisen tueksi. Näistä mitä todennäköisemmin alkaa muodostua pikkuhiljaa teema tekstillesi.
  • Mieti kohdeyleisösi.Kenelle kirjoitat? Kenen haluaisit lukevan tekstisi? Jos ajattelet kirjoittavasi vähän kaikille, ei tekstisi välttämättä osu kehenkään.
  • Tutki aihettasi internetistä.Selailemalla sivustoja netistä saat varmasti ideoita myös omaan tekstiisi.
  • Aseta määräaika.On hyvä asettaa tekstin valmistumiselle jokin määräaika, joka motivoi – ja pakottaa – kirjoittamaan. Jos tehtäviä on yhtä aikaa useita, voit asettaa myös aikataulun, jossa määrittelet hetket, milloin keskitys kirjoittamiseen. Määräaika auttaa myös päästämään tekstin lopulta käsistä loputtoman hiomisen sijaan.
  • Pidä välillä taukoja.Tee kirjoittamisen lomassa välillä jotain ihan muuta, joka ei vaadi kovaa ajatustyöskentelyä. Siivoa. Käy lenkillä. Katso tv-sarjoja. Aivomme työstävät tärkeitä tehtäviä myös huomaamattamme.
  • Nuku yön yli.Kannattaa nukkua yön yli ja antaa tekstin muhia ajatuksissa. Usein seuraavana päivänä ajatus on kirkkaampi, ja saatat muistaa asioista enemmän yksityiskohtia. Kirjoitusvirheillekin tulee helposti sokeaksi, jos sanoja tuijottaa liian pitkään yhden päivän aikana.
  • Viimeistele teksti.Asiasisällön ollessa kunnossa tarkista vielä tekstin rakenne ja oikeinkirjoitus. Ovatko kieli ja sanasto sopivia ajattelemallesi kohdeyleisölle? Onko rakenne looginen? Jokusen pilkun puuttuminen ei haittaa, mutta kieliopillisesti virheetön teksti on aina luettavampaa.

Tyhjän paperin kammoa ei kannata säikähtää. Sellainen iskee ihan varmasti jokaiselle jossain vaiheessa. Kannattaa vain jatkaa kirjoittamista, sillä harjoituksella taidot karttuvat ja rutiinit kirjoittamiseen syntyvät.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Vuoden herkullisin markkinointikuukausi


Vuosi 2016 tekee loppuaan, mutta ihan vielä ei kannata kääntää katsettaan ensi vuoteen! Vuoden viimeinen kuukausi on nimittäin täynnä viestinnässä ja markkinoinnissa hyödynnettäviä merkkipäiviä.
Ajankohtaisuus on etenkin sosiaalisen median markkinoinnin yksi tärkeimmistä huomioitavista seikoista. Jos puhut eilisen uutisesta vasta viikon kuluttua, on hyvin pieni todennäköisyys, että viestisi sisältö kiinnostaa enää ketään.
Joulukuussa kannattaa markkinoinnin viesteissä hyödyntää kaikki mahdollinen, mitä jouluun liittyy. Omaan sisältöön voi yhdistää hyvällä maulla esimerkiksi jouluruuat, yhdessäolon, rauhallisuuden, joulupukin, jouluiset värit tai vaikka katkelmia joululauluista. Vielä ehdit hyvin myös tehdä oman joulukalenterin omaan alaasi liittyvistä vinkeistä ja neuvoista!
Ennen kuin aatto saapuu, on joulukuussa useita merkkipäiviä, joita voit hyödyntää tuottaessasi sisältöä viesteihisi:
6.12. itsenäisyyspäivä
8.12. Jean Sibeliuksen päivä, suomalaisen musiikin päivä
10.12. ihmisoikeuksien päivä
12.12. piparkakkutalopäivä
13.12 Lucian päivä
16.12. suklaapäällysteisten asioiden päivä
21.12. novellipäivä
31.12. uuden vuoden aatto

(lähde Dingle: somekalenteri)

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Paluu

Blogini tekee paluun - hiukan toisenlaisena. Kirjoista ja kirjoittamisesta siirryn pohtimaan viestinnän maailmaa.

Julkaisen blogissani myös tekstejäni, jotka olen kirjoittanut alunperin Osuuskunta Kallo Worksin blogiin.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kirjallinen kysely


 1. Mikä kirja olisi juuri nyt paras kuvaamaan sinun elämääsi?
Hirmuisen vaikea kysymys heti alkuun: Tarina jostakin reilu kolmekymppisestä naisesta, joka etsii vieläkin itseään. Pyrin pitkälti lukemaan teoksia, joissa päähenkilöiden elämä on täysin päinvastainen kuin omani. Haen kirjoista elämääni uusia ulottuvuuksia ja potentiaalisia mahdollisuuksia.

2. Luetko runoja?
Yliopisto-opintojen jälkeen en ole lukenut runoja kuin muutamia kertoja luovan kirjoittamisen ohjaamista varten. Ennen kirjallisuuden opintoja olin ihastunut mm. A.W.Yrjänän runoihin, mutta runoanalyysikurssi murheellisesti vei hohdon runojen lukemisesta. 

3. Käytkö kirjallisuustapahtumissa?
Helsingin kirjallisuusmessut on minulle jokavuotinen perinne. Muuten käyn ihan liian vähän kirjallisuustapahtumissa - vaikka sitä jatkuvasti suunnittelen. 

4. Mistä kirjasta toivoisit tehtävän elokuvan?
Ei tule yhtään sellaista mieleen. Muutama kirja tulee kyllä mieleen, joista ei olisi tarvinnut tehdä elokuvaa. Esim. Matkalla, Pussikaljaromaani... Kaikkea kirjoitettua ei vain ole tarkoitettu valkokankaalle. 

5. Minkä klassikon olet aina halunnut lukea, mutta et ole saanut aikaiseksi?
Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen on ollut kirjahyllyssäni jo yli vuosikymmenen, mutta en ole vieläkään saanut sen lukemista aikaiseksi. Teosta on kehuttu valtavasti, mutta vuosittaiset kirjauutuudet aina varastavat mielenkiintoni.

6. Onko sinulla jokin lempikirja, jota et ikinä kehtaa kysyttäessä paljastaa?
Ei, kehtaan kyllä paljastaa kaiken sen - joidenkin mielestä turhan - kirjallisuuden, jota tykkään lukea.

7. Kenet kirjailijan haluaisit tavata?
Olisi mielenkiintoista tavata J.K.Rowling ja kysyä, miten ihmeessä hän keksi kaiken Harry Potteriin ja taikamaailmaan liittyvän. Hän voisi ehkä myös kertoa, kuinka kirjoittaa koukuttavaa kirjallisuutta.

8. Kenet romaanihenkilön haluaisit tavata?
Vaikka kuinka yritän miettiä, en saa nyt mieleeni yhtään romaanihenkilöä, joka olisi tehnyt minuun niin suuren vaikutuksen, että toivoisin hänen muuttuvan lihaksi.  

9. Kuka on mielestäsi kiinnostavin kirjailija?
En tiedä kaikkein kiinnostavimmasta, mutta esim. Tove Jansson ja Kyllikki Villa kiehtovat minua.

10. Minkä kirjan ostit viimeksi?
David Nichollsin Sinä päivänä -teoksen Miki-kirjana. Halusin tutustua uuteen kirjaformaattiin, ja Hulluilla päivillä olleista vaihtoehdoista Nichollsin kirja vaikutti mielenkiintoisimmalta.

11. Mitä luet juuri nyt?
Sain juuri loppuun Sharon Osbournen Kosto-kirjan. Seuraavana lukemista odottaa yöpöydälläni Juha Itkosen Hetken hohtava valo.